Kuukausi: lokakuu 2017

HYVÄKSI -hanke mukana Senior Surf-päivässä Porin pääkirjastolla 3.10.2017

Senior surf –päivää vietetään perinteisesti Valtakunnallisen Vanhustenviikon (tänä vuonna 1.10.-8.10.) tiistaina.   Porin pääkirjastossa Senior surf –päivän 3.10.2017 järjestävät Samkin opettajat ja opiskelijat. Heillä on käytettävissään pääkirjaston ala-aula ja pohjakerroksen Kokoustila.   Klo 11-16  Samkin hyvinvointiteknologian tutkimusryhmä sekä opiskelijat esittelevät senioreille suunniteltuja hyvinvointipelejä. Lisäksi geronomi- ja vanhustyön YAMK-opiskelijat esittelevät koulutustaan. Mahdollisuus tutustua Pepper-robottiin ja virtuaalitodellisuuteen […]

Elämyksiä, hemmottelua ja teknologiaa vanhustenviikolla Viikkarin Valkamassa!

Elämyksiä, hemmottelua ja teknologiaa vanhustenviikolla Viikkarin Valkamassa!   Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 1.10-8.10. teemalla Ikäpolvet yhdessä. Porissa Vanhustenviikolla järjestetään ikäihmisten virkistysiltapäivä tiistaina 3.10. klo 13-15 Viikkarin Valkaman toisessa kerroksessa.   Virkistyspäivän teemana on Elämyksiä rannalla ja ohjelmassa on erilaisia toimintapisteitä, joita WinNovan lähihoitaja- ja kosmetologiopiskelijat toteuttavat. Tarjolla on mm. pallopelejä, kuvauspiste, hemmotteluhoitoja, hiekkataiteilua ja rantakahvilassa […]